torstai 9. kesäkuuta 2016 | 23.21

Banaani-avokado raakakakku

Muuan viikko sitten pidin illanistujaiset ystävilleni ja hyvällä syyllä saada leipoa, päätin kokeilla ensimmäistä kertaa raakakakkua. Ilme, joka ystävien kasvoilla oli heidän kuullessaan ensinnäkin sanan "raakakakku" ja se, mitä kakku sisältää oli odotettu ja näkemisen arvoinen. :D

Täytyy sanoa, että parasta tässä kakussa on ehdottamasti pohja, joka koostuu mantelista ja taatelista. 
Banaani-avokado oli täytteenä ihan hyvä, mutta miinus puoli, on että kakun pintakuori tummuu aika nopeasti, siitäkin huolimatta että siinä on limeä ja inkivääriä. Oman kakkuni tein ø 25cm kokoiseen vuokaan, jonka syystä tällä ohjeella tehty kakusta tuli matala- yhtälailla kakku oli silti täyttävä. :D Pohjaa aion käyttää jossain muussa raakakakussa ensi kerralla. Koska kakku ei ollut maunsa puolesta läpimätä ja ystävillekin se kuitenkin maistui, jaan ohjeen tänne. :) 
Alkuperäinen ohje täältä 

Image and video hosting by TinyPic

Pohja:
3 dl kuorittuja manteleita 
2½ dl kivettömiä, pehmeitä taateleita (suosin Western pitted dates)
2 rkl raakakaakaojauhetta
(½ dl vettä)

Täyte:
1 dl kylmäpuristettua kookosöljyä tai kaakaovoita
2 keskikokoista avokadoa
2 keskikokoista banaania
½ dl limetinmehua
1/4 tl raastettua inkivääriä 

Kakun koristeeksi:
kookoshiutaleita
marjoja

1. Mittaa mantelit kulholliseen vettä ja anna niiden liota noin 20 minuuttia.
Valuta mantelit ja anna niiden kuivahtaa hetki.
Kaada kahdessa-kolmessa erässä mantelit tehosekoittimeen tai yleiskoneen leikkuuterällä varustettuun kulhoon. Mantelit (ja myöhemmässä vaiheessa lisätyt taatelit) on siitä syystä hyvä jauhaa parissa erässä, jottei blenderi tai terä mene tukkoon. Blenderillä tehdessä kannattaa välillä lusikoida pohjasta ja jopa ravisuttaa kulhoa. Kaada aina valmiiksi jauheutunut mantelijauhe erilliseen kulhoon ja lisää tyhjään kulhoon uusi erä kokonaisia manteleita.
Kun olet jauhanut mantelit, lisää seuraavaksi taas parissa erässä taatelit. Taatelit ovat paljon tahmaisempia ja vaativat pari kertaa lusikalla pyöräyttelyä blenderillä tehdessäni. 

2. Kun taatelitkin ovat jauhautuneet tasaiseksi massaksi, kaada ne mantelien joukkoon ja sekoita sekaisin. Kaada sen jälkeen manteli-taateliseos takaisin blenderiin ja lisää raakakaakaojauhe ja käynnistä kone. (lusikoi tarvittaessa massaa sekaisin.)
Mikäli massa tuntuu liian kuivalta, lisää joukkoon hiukan vettä ja sekoita sekaisin.

3. Pingota noin ø21cm halkaisijan kokoinen irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla. Painele vuoan pohjalle ja reunoille tasaisesti manteli-taateliseos.

(Jos käytät kaakaovoita, paloittele se. Lämmitä kattilassa vettä pari desiä noin 40-asteiseksi. Nosta kaaakaovoiastia vesihauteeseen ja sekoita, kunnes on sulanut.)

4. Mittaa kaikki täytteen ainekset tehosekoittimeen/blenderiin ja anna koneen käydä, kunnes seos on sileää. Tarkista maku. 

5. Kaada täyte kakkuvuokaan pohjan päälle ja kelmuta vuoka. Nosta kakku jääkaappiin vähintään tunniksi, jotta täyte hyytyy. 
Koristele raakakakku ennen tarjoamista.

Image and video hosting by TinyPic

Kertokaahan onko kukaan leiponut/maistanut kyseistä kakkua? 
Mikä raakakakku on sinun suosikkisi- jaa ihmeessä ohjeesi kommenttiboksiin! :)

Malli: Simple Grey Variant © Koodikielellä